Sinkkuelämän iloja.

Muistan, kuinka joskus tunsin häpeää sanoessani itseäni sinkuksi. Tunsin häpeää siitä, että olin tuottanut pettymyksen toiselle ihmiselle. Tunsin häpeää myös läheisiäni, perhettä ja sukua kohtaan, jotka uskoivat kanssani rakkauteen ja yhdessä oloon. Olen tuntenut häpeää siitä, että olen luvannut rakastaa ikuisesti, mutta perunut puheeni. Vasta nyt myöhemmin olen tajunnut, ettei siinä ole mitään hävettävää, sillä sinkkuus on vain seuraus ihmissuhteesta, jossa toinen, tai kumpikaan osapuoli ei ollut tyytyväinen.

Hetkittäin sinkkuus voi olla hyväkin asia. Niin, hetkittäin, kunnes tulee se hetki, jossa seisot ravintolan baaritiskillä, yksin, katsellen kellosta lähestyvää valomerkkiä samalla, kun tanssilattia täyttyy ihmisistä, jotka kietoo kätensä toisen ihmisen ympärille tiukasti nauttiakseen sen toisen ihmisen kosketuksesta ja läheisyydestä. Valomerkki tulee ja kävelet taksiin, yksin. Sillä pienellä taksimatkalla ehdit mielessäsi miettiä sitä, kuinka paljon olisit halunnut olla siellä tanssilattialla muiden joukossa ja tuntea sen toisen ihmisen kosketuksen ja läheisyyden. Pääset kotiin, tyhjään kotiin, jossa on hiljaista. Riisut itsesi ja käperryt sänkyyn miettien, miltä tuntuisi, jos siinä vieressä olisi se toinen ihminen, jota voisit halata. Se toinen, jota voisit suudella ja jonka ympärille voisit kietoa kätesi ja nukahtaa. Aamulla heräät ja tajuat edelleen olevasi yksin. Vieressäsi ei ole sitä toista, jota voit heti aamusta tuijottaa, sitä toista, jota voisit heti halata ja pussata, sitä toista, jolle antaa läheisyyttä ja rakkautta. Sitten muutama tunti heräämisen jälkeen menee siihen, että yrität unohtaa kaiken sen, mitä olit edellisenä iltana jäänyt kokematta ja sängyssä yksinäsi miettinyt. Yrität saada itsesi jälleen siihen sinkkuuden tilaan, jossa voit valheellisesti yrittää peitellä itsesi ja tunteesi, sekä kertoa hymyillen ystävillesi olevasi iloinen sinkku ja tykkäät siitä.

Minä olen sinkku. Olen ollut noin yhdeksän kuukauden ajan ja tämä on pisin aika, jonka olen sinkkuna viettänyt sen jälkeen, kun aloitin parisuhteilun yli kaksikymmentä vuotta sitten.
Jos minun pitäisi lyhyesti kertoa, miltä tuo yhdeksän kuukautta on tuntunut, niin sanoisin, että se on kuin epäonnistunut ryyppyreissu. Ensin pyörii peiton alla itsesäälissä ja surullisena, jonka jälkeen päättää piristää itseään lähtemällä ulos viettämään iltaa. Ilta sujuukin mukavasti, humalatila nousee ja ilta vaikuttaa täydelliseltä ja lopulta huipentuu siihen, että tuntee olevansa kuningas. Sitten yhtäkkiä huomaa humaltuneensa liikaa ja tulee se hetki, kun päässä alkaa pyöriä ja oksettaa. On tullut aika lähteä kotiin, jotta voi aamulla herätä kovaan krapulaan.

Tämän yhdeksän kuukauden ryyppyreissun paras osuus on ollut nousuhumala. Nousun aikana olen rauhassa miettinyt itseäni, tunteitani ja sitä, mitä tulevaisuudessa haluan. Onnistuin myös vihdoin tukahduttamaan loputtoman läheisyysriippuvuuteni ja rakkauden kaipuun, jonka ansiosta pystyin välttämään houkutukset, joita tuo täydellinen ilta, sekä kuningas vaihe hetkittäin eteeni asetti. Pari kuukautta sitten alkoi paha olo, jolloin sinkkuus ei enää tuntunut mukavalta, se alkoi tuntua epämiellyttävältä ja ahdistavalta. Nyt minulla on krapula. Sinkkukrapula, joka tarvitsee hoitoa.

En ymmärrä sinkkuutta, enkä sitä, mitä iloa se voisi minulle tuoda. En halua olla enää sinkku. Vihaan sitä. Minä olen parisuhteilija. Rakastan parisuhteilua. Haluan olla tanssilattialla ja tuntea sen toisen ihmisen kosketuksen ja läheisyyden. Haluan tulla sen toisen kanssa kotiin. Haluan riisua ja käpertyä sänkyyn. Haluan silittää, hyväillä, halata ja suudella. Haluan kietoa käteni sen toisen ihmisen ympärille, kuunnella hengitystä ja nukahtaa. Haluan aamulla herätä ja nähdä sen toisen siinä vieressäni. Haluan vain maata sängyssä ja koskettaa. Haluan silittää ja suudella. Haluan tuijottaa niin, että kumpikin tuntee ja tietää. Haluan, ettei se koskaan lopu, vaan kestää ikuisuuden. Haluan tuntea rakkauden. Haluan rakastaa.

Jokainen joka on pidellyt kädessään meren silottamaa kiveä, tietää että jatkuvalla hyväilyllä on ihmeitä tekevä voima. — Tommy Tabermann