Pieni hetki on taas vierähtänyt siitä, kun olen saanut raahattua itseni näytön ja näppäimistön eteen. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että maailmani olisi muuttunut yhtäkkiä niin tasaisen tylsäksi, ettei ole enää mitään mistä kirjoittaa, päinvastoin, mutta kevät ja koko ajan ylemmäksi nouseva aurinko, sekä sen tuoma lämpö on ajanut tämän epäsosiaalisen kotirotan ulos kolostaan ja jopa niinkin paljon, että tämä miltei jumalainen, mutta kuitenkin enemmän perunaa muistuttava kokonaisuus on polttanut itsensä auringossa jo kolme kertaa tämän kevään aikana. Terveellistä? Ei kai..? Taivaallista? Kyllä!
Mutta vaikka olisi helppo ainoastaan "syyttää" kevättä ja aurinkoa tästä aktivoitumisestani, niin ei se kuitenkaan ole se ainoa, eikä perimmäinen syy ja vaikka olenkin jo jonkin aikaa saanut rauhassa miettiä, sekä tutkiskella itseäni ja ajatuksiani ja sitä kautta oppinut itsestäni paljon, niin vielä enemmän siihen on vaikuttanut aikaisemmin kirjoituksissani mainitsemani keskeneräiset ja selvittämättömät asiat, jotka on viimein ratkennut (kerron niistä enemmän tulevaisuudessa). Myös kaikki muut ongelmalliset tilanteet ja tapahtumat on pikkuhiljaa jääneet taakse, joten ahdistunut olo, sekä rinnassa tuntunut puristava tunne on poissa.
Minussa kuitenkin on kaiken tämän jälkeen kehittynyt pientä pessimistisyyttä, koska olen useinkin saanut huomata, että ongelmien määrä yleensä pysyy vakiona ja juuri, kun ajattelee, että kaikki on hyvin, niin nurkan takana odottaa jo uusi ongelma, joten nyt on edettävä rauhassa ja katsottava tarkoin, mihin astuu, ettei tule enää ylimääräisiä kompastumisia.
Noin puolitoista kuukautta tässä on kuitenkin menty tasaisesti ylöspäin ja elämä on taas tuntunut paremmalta. Siitä innostuneena olen tehnyt kotiini hieman suurempaa inventaariota, josta tähän mennessä on saanut kärsiä yksi keittiön pöytä, viisi vaatekaappia, kirjoituspöytä, baarikaappi, lukematon määrä elektroniikkaa, monta jätesäkillistä ylimääräistä ja epämääräistä tavaraa, sekä useampi säkillinen vaatteita. Lisäksi piha on saanut uudenlaista ilmettä ja ulkona liikkuminen ja varsinkin kalastaminen on vienyt paljon aikaani. Olen myös nyt viime aikoina saanut harrastaa työnomaista tekemistä erään ravintolan valo- ja ääni teknillisten töiden parissa, joka on ollut erittäin hyvää terapiaa ja olen saanut tehdä sitä, minkä osaan ja mitä rakastan. Tekemistä on siis riittänyt ja lisääntyy koko ajan, niin kuin jaksaminenkin.
Tällä hetkellä yritän nyt nauttia tästä olotilasta niin paljon, kuin pystyn ja syvästi toivon, että tämä kaikki olisi viimeinkin pysyvää, mutta en odota vielä liikoja, vaan etenen vauvan askelin.
Yhtenä iltana puhuin erään erittäin pitkäaikaisen vanhan ystäväni kanssa puhelimessa ja sanoin hänelle, että olen huomannut itsestäni, että se vanha, iloinen minä on alkanut taas palata. Nyt puhutaan siis siitä minästä, jota olin joskus kauan sitten. Monet uudemmista ystävistäni ei ole koskaan sitä ukkoa edes tavannut ja pitkäaikaisemmat ei varmasti edes haluaisi enää sitä nähdä :) Noh.. ehkä minä en ihan siihen pisteeseen enää koskaan täysin palaa, koska uskon, että kaikki tämä kokemani on jollain tapaa muuttanut minua ja yritän ehkä elää jatkossa elämääni hieman varovaisemmin. Mitä se sitten edes tarkoittaa? :)
Onneksi en pysty ennustamaan tai näkemään tulevaisuutta, mutta uskon vahvasti ja hieman jo tiedänkin, että tämän vuoden aikana elämäni kirjassa alkaa täysin uusi luku, joten olkoon tämä kirjoitus siis esipuhetta sille kaikelle, mitä on tulossa.
Kiitos kevät ja kiitos aurinko, mutta isoin kiitos ehdottomasti perheelleni, lähisukulaisille
ja isolle määrälle hyviä ystäviä, jotka ovat jaksaneet olla auttamassa ja
tukemassa pahimpina hetkinä ja jaksaa jatkaa sitä tukemista edelleen.
Matkaa on vielä paljon, mutta pääsen perille...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti